Mikäköhän sai minut aloittamaan blogin keskellä yötä. Etsiskelin pitkään sopivaa keskustelufoorumia, jossa olis ollut tuoreita juttuja, mutta kaikki kahlaamani palstat sisälsivät kuukausia tai vuosia vanhoja kirjoituksia. Ehkä olen hiukan out siitä missä ihmiset nykyään "keskustelee". Pointti on kuitenkin se, että minulla tuntuu olevan asiaa ja paljon, enkä löytänyt mitään minne purkaa sitä. Nähtäväksi jää osaanko ottaa tätä bloggaamista tavaksi, sillä olen aika huono näissä kirjoitus hommissa. Minulla on meinaan jonkinlainen lukihäiriö, mutta ei mikään perinteinen sellainen. Kirjoittaminen on minulle työlästä, vaikka saankin usein aikaiseksi valtavan määrän tekstiä. Ongelma piileekin usein siinä, ettei siitä tekstistä ota kukaan mitään selvää. Yksittäisten lauseidenkin viilaaminen luettavaan muotoon voi viedä minulta jäätävästi aikaa, puhumattakaan pinkasta tiukkaa tekstiä. Ajatuskin lähdeviitteistä yms. saa niskavillani nousemaan, mistä päästää aiheeseen opiskelu.

En ole vuosiin istunut koulun penkillä ja nyt pitäisi jälleen palatan opintojen ääreen. Toisaaltaan jo on aikakin, mutta epävarmuus kalvaa mieltä. Viime opinnot jäivät kesken, kun sanan varsinaisessa merkityksessä, kaaduin saappaat jalassa. Neljä vuotta olen jo ollut saikella ja sittemmin kuntoutustuella (vaikka sanon aina sairaseläkkeellä). Kuukausi sitten tunsin itseni valmiiksi työelämään tai opiskelemaan, mutta nyt taas alamäkeä pukkaa. Nämä on näitä kaksisuuntaisuuden ongelmia, kun sitä tasapainoa ei vaan löydy. Palatakseni siihen, että kuukausi sitten kaikki näytti paremmalta ja elin ensimmäistä todellakin tervettä jaksoa vuosiin. Pelko masennuksesta tietenkin kyti mielessä koko ajan, mutta en antanut sen jarrutella. Hypoa en pelännyt, vaikka toisinaan mietinkin oliko olotilani  kallistunut siihen suuntaan, mutta ei, elin ihan oikeasti tervettä jaksoa. Vaikka oloni ei ole nyt mitenkään tukala, on se kuitenkin jotain muuta kuin kuukausi sitten. Aina kun olotilani suistuu huonompaan suuntaan alkaa pettymys puskea pintaan ja tekee sairaudesta astetta hankalamman kestää. Ei se mitään, kohta se turvallinen ja tuttu turta olo palaa eikä enää odota mitään kummia elämältään.

Vuosien sairastaminen on tosiaan kitkenyt minusta toiveet ja odotukset. Vääristää ihmistä jotenkin sisäisestikin rumemmaksi ja se alkaa ajan kanssa näkyä ulospäinkin. Suupielet ovat todellakin vääntyneet alas ja ryhti kumartuu. Toisinaan yritän jonkin aikaa näitä korjata, mutta se on työlästä, sillä liian monta päivää ja viikkoa on mennyt niin, ettei ole katsonut peiliin saatikka avannut kosteusvoide purkkia. Terveempinä kausina ostetut tötköt joutavat roskiin härskiinnyttyä ja huulipunakin on alkanut maistua moottoriöljyltä. Siitä on siis aikaa kun viimeksi kävin missään tuullettumassa. Kauhulla ajattelen mitä kaikkea se vaatisi jos joutuisin lähtemään kavereiden kanssa bilettämään...ainakin 20 kg pitäisi pudottaa painoa. Se ei onnistu pienellä varoitusajalla. Miten vaan, mutta näillä kiloilla mua ei raahata mihinkään.

Olen tosiaan jättänyt monta unelmaa taakseni, nyt minulla ei ole unelmia eikä edes oikeastaan minkäänlaista kiinnekohtaa tulevaisuudessa. Eniten huolestuttaa se, että olen huomannut ettei rakkaimmatkaan asiat tai puuhat enää kiinnosta. Tärkeimpänä viihteenä olen aina pitänyt leffojen kyttäämistä. Se on näihin päiviin asti ollut merkittävässä asemassa elämässäni, mutta nyt...Ei mitään tuntemuksia, kun katson elokuvaa. Olen alkanut katsoa elokuvia pikakelauksella! Tuntuu siltä kuin olisin nähnyt jo kaiken, että mitään uutta ja kiinnostavaa ei enää tule. Leffat olivat joskus, kuin pakopaikka todellisuudesta, nyt katson niitä analysoiden eivätkä ne enää vie minua mukanaan. Asia ei kiikasta siitä, että katson vääriä elokuvia tai mitään sellaista, koska olen katsonut elokuvia niin laidasta laitaan, mutta ne alkava vain olla niin merkityksettömiä...ihan kuin kaikki muukin. Harmittaa, että olen menettänyt nyt jotain mikä on ollut niin olennainen osa elämääni...elokuvat.

En enää muista mistä minun piti kirjoittaa, enkä sitä mistä aiheesta niitä keskusteluja haeskelin, mutta ei se mitään, menen nyt nukkumaan ja kun herään niin samat ongelmat mulla pyörii päässä, joten eiköhän siitäkin tule kirjoitettua mistä alkujaan piti.